BJJ Weeklyn kautta tupsahti mielenkiintoinen artikkeli aiheesta jota itsekin pohdin melko usein. Kuinka paljon oma tai vastustajan olemus vaikuttaa peliin? Ilmeisen paljon, ainakin niiden muutaman kisakokemuksen mukaan joita minulla on ollut. Itsessäni huomasin melko vahvankin reaktion ja luulen että aiheutankin reaktion, ainakin kotisalilla sparraillessa, isohko mies kun olen.
When I say I posture I mean the body language and presence of your opponent, and his affect on your game. In other words you’re about to spar with a tatted up, 4% body fat, mean looking dude and your body and mind are going into overdrive.
We’ve all had the experience of rolling with meatheads, and for us OGs (Older Grapplers) the thought of getting hurt or re-injuring a prior trauma can be overwhelming. I had a few choices; I could be submissive and possibly get hurt being overly conservative and slow to react, I could refuse to roll with him, or I could put things in perspective and see the posturing for what it was. Nothing more and nothing less than what I determined it to be.
Remember that perception is reality. Watching this guy roll before me was a critical for me to develop a detailed to my response. It let me formulate a game plan and then think it through before rolling. Have a plan ahead of time and stick with it and you will do what you expect to do. Control your emotions and react to things that are actually happening, not what you fear is going to happen.
Mieletöntä. Voitin ottelun. Joskin hävisin sitten heti seuraavan, mutta voitin sentään yhden! Omat virheet molemmissa otteluissa kyllä harmittaa yhä. Ja varmaan jatkaa harmittamista. Päivän kulusta kirjailen vähän kunhan saan omassa päässä vähän järjestystä.
Painikalkkunan Kristian oli törmännyt videoon jonka allekirjoitan mielelläni täysin. Itse huomaan kehittyväni parhaiten, kun pyrin pitämään sparripainini kevyenä ja liikkuvana, en runttaavana ja niin sanotusti voitonhaluisena. Vielä suurempana ongelmana jotkut painivat jokaisen sparri-erän niinkuin se olisi finaali kisoissa tai kysymys elämästä ja kuolemasta. Silloin tuntuu käyvän vahinkojakin: ei anneta aikaa taputtaa, revitään voimalla päästä, tehdään juttuja jotka eivät välttämättä ainakaan valkovöisillä ole tarkkaanottaen laillisia. Aiheesta käytiin myös Potku.netissä keskustelua hiljattain.
Urani parhaita sparreja oli tämän viikon tiistaina pätkät erästä mustavyötä vastaan, joka antoi minun tehdä tekniikan alulle, blokkasi tai swiippasi. Jouduin tekemään uuden tekniikan uudesta asennosta, blokkasi tai swiippasi ja lopulta lukotti. Pääsin kokeilemaan omia juttujani, huomasin niissä aukkoja ja jäin jälkikäteen ajatellen melko ilmiselviin ansoihin. Opin valtavasti. Mikäli minua olisi rutattu väkisin solmuun en olisi oppinut mitään.
Stephan Kestingiltä hyvää perusjuttua suljetusta guardista. Kannattaa Kestingin videoihin tutustua muutenkin, sisältävät paljon hyvää asiaa: http://www.youtube.com/user/StephanKesting
Olen jo hetken etsinyt toimivaa tapaa päästä z-guardista ohi. Nyt löytyi sellainen joka voisi toimiakin. Sparreihin koittamaan niin nähdään jatkuu etsinnät.
Tätä tapaa olen pääasiassa viimeaikoina yrittänyt, mutta tässä on oma ongelmansa, etenkin vahvaa tai pitkäjalkaista kaveria vastaan:
Lisäksi tuossa jälkimmäisessä on käytännössä pakko olla kauempana kun ylemmässä. Itse tykkään tulla vielä melko pitkälle alempana olevan jalan päälle kun lähden rikkomaan guardia.
(Huomaa videon lopussa Heikin kommentti: "Sen teki vaan kaljaa mieli niin se....")
Tämän merkinnän kirjoittaminen on syystä tai toisesta viivästynyt kumman paljon. Tässä kuitenkin tulee.
Rohkaistuin ja osallistuin ensimmäisiin BJJ kisoihini. Kyseessä oli HOPA Challenge 2011 Helsingissä 26.2.2011.
Turpaanhan siellä tuli jo ensimmäisessä matsissa, hyvin yksinkertaisten virheiden vuoksi. Ei tämä mikään yllätys kuitenkaan siinä mielessä ollut, että jännitin kisoja aikatavalla. Itse kokemus oli kuitenkin mukava ja huomasi, että turhaan sitä ottelemistakin niin jännitti. Kyllä se loppuviimein oli ihan samanlaista kun omallakin salilla sparrailu.
Suunnitelmana matsissa oli yrittää pystystä jäädä päälle, ohittaa guardi halffiin ja siitä side mounttiin. Sidestä knee on bellyä ja ezekieliä vaihdellen pyrkiä mounttiin. Sitten pidellä asemia ja voittaa pisteillä.
Ottelu alkoi kyllä ihan hyvin ja pääsin aika kevyesti päälle pystystä. Jäin kuitenkin guardiin. Lähdin hakemaan puolittaista ohitusta halffiin josta voisi mursuohituksella tulla sideen, mutta runtatessa jalkaa alleni jäin swiippiin. Yritin kierähtää, mutta kierähdin yli. Ajattelin mennä kilpikonnaan, mutta kaveri sai jalat sisään. Sitten jouduinkin vaan odottelemaan että kuristus tulee, ja tulihan se sieltä. Hauska variantti vieläpä, pitää itsekin kokeilla.
Oma matsi toisestakin kulmasta (kylläpä mua on kuvattu):
Muutama suttuinen kamerakännykkäkuva tuli räpsästyksi jännityksen lieventäminen mielessä:
Heikki tuimana. Tässä vaiheessa on vielä noin 9 tuntia omiin otteluihin.
Random-ihmisiä lämmittelemässä. Taustalla kuitenkin näkyy (ainoa) ottelualue.
Sääntöpalaveri.
Lisää random-lämmittelijöitä.
Heikki ja Kari voittivat omat sarjansa. Markus ja Jari hävisivät omansa niukasti. Jalkalukko voitti osan, mutta (muistaakseni) semifinaalissa tie nousi pystyyn. Hannu hävisi ensin todella tiukasti vaikka johti pisteillä ja pronssiottelussa diskattiin jalkalukon vuoksi. Aiheutti kovaa sääntöjen miettimistä ja puintia reenien jälkeen pukukopissa. Konsensus oli, että jalkalukkoihin liittyy turhan iso riski diskauksesta.
Yksi tärkeä syy päätökseen lähteä näihin kisoihin oli kokemuksen kartuttaminen, kun lupauduin osallistumaan Joukkue SM-kisoihin maaliskuussa. Halusin, että olisi edes yksi kisakokemus ennen moista koitosta, lieventäisi vähän jännittämistä. Niin se tuntuu tehneenkin. Huonoja puolia näissä kisoissa oli se, että painin "superraskaassa sarjassa", eli 100,5+ kg sarjassa. Omaksi sarjakseni koen kuitenkin 100,5- kg sarjan. En kuitenkaan ehtinyt pudottaa painoa riittävän nopeasti, joten päätin että menen mielummin niinsanotusti täysissä voimissa raskaampaan sarjaan kun koittaisin pudottaa (kokemattomana vieläpä) niin paljon painoa. Kisa-aamuna painoin ilman pukua aika tasan tarkkaan 101kg, eli useamman kilon yli. Olin kyllä päätökseeni tyytyväinen siinä mielessä, että ottelut käytiin yhdellä tatamilla ja kisaajia oli valtavasti. Siksi oma otteluni oli vasta kuuden maissa illalla, kun paikalla piti käydä ilmoittautumassa jo kymmeneltä. Jos olisi koko päivä pitänyt kitkutella painon kanssa varpaillaan ei valmistautumisesta olisi tullut senkään vertaa mitä nyt. Lisäksi näin varoittavan esimerkin kun Markus oli koittanut poistaa useammankin kilon nestettä ja kramppasi todella pahasti ottelunsa jälkeen. Vannoi kovaan ääneen ettei enää aio pudottaa moisia määriä painoa kisoja varten.
Paluumatkalle päästiin vasta puoli kymmenen maissa. Olin eteenpäin ajattelevana ihmisenä pyytänyt Markusta tuomaan kaupasta minullekin olutta. Ajomatka takaisin menikin ihan mukavasti Heikin kanssa tapahtumia puiden ja pari olutta tuhoten.
